Asiakastarinoita

AHA Logistics ottaa asian omalle kontolle

Raumaster Oy valmistaa kuljetinlaitteistoja teollisuuden tarpeisiin. Logistiikka-asiat ovat Raumasterille tärkeitä, sillä yrityksellä on asiakkaita ympäri maailmaa. Asiakkaat saattavat tarvita osia lyhyelläkin varoitusajalla.

Raumasterin kuljetussuunnittelija Olli Viljanen kertoo, että AHA Logistics ottaa aina asiat omalle kontolleen. Hyvä esimerkki tästä on Aasian-tilaus, jonka piti olla perillä ennen joulua. AHA Logisticsin toimitusjohtaja Tiina Haapala hoiti lähetystä perille vielä jouluaattonakin.

– Meidän piti saada yhtäkkiä lähetettyä lentokoneella valtava määrä kuljettimia Aasiaan. Tarjosimme tehtävää AHA Logisticsille, sillä tiesimme, että yritys suoriutuu tehtävästä. Tiina alkoi heti miettiä toimituksia, kun otin häneen yhteyttä marraskuussa, Viljanen kertoo.

Kun tavaroita lähtee eri osoitteista, se aiheuttaa aina omat haasteensa. AHA Logistics hoiti kumipyöräkuljetukset Raumalta lentokentälle ja kilpailutti lentoyhtiöt. Lentorahtien varaaminen ei ollut helppoa, sillä joulun alla monet lennot oli jo ahdettu täyteen.

– Tiina sai asiat silti hoitumaan. Hän sai jopa tingittyä hinnassa, Viljanen kertoo.

Viljanen kertoo tehneensä paljon töitä laitteiden pakkaamisen kanssa. Tavaroiden mitat muuttuivat, mutta Tiina pystyi taistelemaan lentoyhtiön kanssa ja sai tarpeeksi tilaa tavaroille. Lopulta tavarat saatiin perille juuri jouluksi.

– Voin luottaa siihen, että tavarat pääsevät ajoissa perille, eivätkä ne huku matkalla. AHA Logistics on pieni yritys, joten asiat hoituvat nopeasti. Yrityksessä on myös iloinen meininki. Saan heiltä konsultointiapua, vaikka en olisi ostamassa mitään.

Raumaster käyttää AHA Logisticsia useimmiten lentokuljetuksissa. AHA Logistics hoitaa heille noudon varastolta, lentorahdin, varaukset, asiakirjadokumentit, lentoyhtiön kilpailutuksen, reitin suunnittelun, selvittää loppukustannukset kohdemaassa ja antaa realistisen tarkan toimitusajan. Viljanen voi suositella AHA Logisticsia muillekin yrityksille.

– Pidän siitä, että AHA Logisticsilla mietitään aina meidän asiakkaidemme tarpeita. Emme ole heille vain yksi asiakas tai tulonlähde muiden joukossa. Samalla he pitävät myös meidän maineestamme huolta, kun tavarat saapuvat perille ajallaan.

raumaster
Siirry "Asiakastarinoita"-sivulle